Piirtelöä.

nyt soi: the GazettE - Kyoumunoowari Hakozumenomokushi
mood: väsy. liikaa kouluhommia ja tekemättömiä juttuja.

päivän ohjelma kuulostaa seuraavanlaiselta:

- tee runokansio
- piirrä T.M.
- piirrä lisää Kanda Yun naamakuvia ilmeellä
- piirrä sarjakuva japanin tunnille toisin sanoen tee japanin läksyt
- siivoa huone
- hommaa 5€ että pääsen opintoretkelle Hesaan
- harjoittele reilaa ja jotain muuta kivaa bassolla
- harjoittele matikan kokeisiin
- tee läksyt huomiseksi
- kokeile toimiiko webvalinta, itke jos ei
- hoida levytiedot ja kysy rahojen toimituksesta jos joskus meinaan saada levyjä tuliaisiksi japanista

siinä kaikki ! hienoa eikö ?

ainiin ja nämä kuvat ovat kaikki mitä sain aikaan filosofian tunneilla:































ja tämä on ainoa asia mitä sain aikaan terveystiedon tunnilla:






















kiitos ja näkemiin.

later taters~! ✖

ri~ght.

muh.
olisikohan se taas aika normaalin blogimerkinnän ?

niin. kohta tulossa Matenrou Opera ja Versailles yhteiskeikalla. juuri koeviikon ensimmäisenä päivänä ja seuraavana aamuna pitkän matematiikan 4. kurssin koe. <3

tämä tässä on Nao. tämänkin tyypin kuvaa olen piirtämässä, tosin itseäni varten vain hieman pienemmässä mittakaavassa.

ARGH. pitäisi tehdä T.M.:n kuva eräälle nimeltämainitsemattomalle henkilölle, mutta olen aikaan saanut vasta luonnoksia herran päästä.

tosin nyt olisi kyllä aikaa piirtää. hmm.


later taters~! ✖

Kauneuden hinta

Otsikko: Kauneuden hinta
Kirjoittaja: Iluy
Ikäraja: K-15. Riippuu yksilöstä
Tyylilaji: En ole oikeastaan varma itsekään. Aihe ei ole kaunis
Päähenkilö: Shinya
Tekijänoikeudet: En omista päähenkilöä, saati hänen lemmikkiään. Ainoastaan teksti ja idea kuuluvat minulle
Alkusanat: Tälläisen tarinan syntymiseen on tällä kertaa hyvin monta syytä. Monta hyvin henkilökohtaistakin. Tämä on minulle niitä harvoja tapoja päästä purkamaan synkimpiä ajatuksiani ja mietteitä, joita mustaksi aukoksi muuntautuneessa mielessäni liikkuu. Koettakaa ymmärtää. Tekstin kirjoittaja ja päähenkilö ovat erikseen, eivätkä tässä tapauksessa liity toisiinsa, siltä varalta vain että mielikuvitus alkaa laukkaamaan liikaa.
Haluan sanoa että näen tämänkaltaisesta vaikeasta aiheesta kirjoittamisen haasteena. En juuri muuna.

Olet kaunis.
Olet laiha.

En enää kestänyt kuulla noita sanoja. En enää yhtäkään kertaa. Jokaisella kerralla paha olo hiipi ylöspäin. En halunnut kuulla olevani kaunis. En halunnut kuulla olevani laiha.

Shinya, mikä sinun on?

Lisää sanoja. Antaisivat minun jo olla. Satutti entistä enemmän kuulla itseni vastaavan, vielä hymyillen.

Kaikki on hyvin.

Valehtelija. Sekin minä olin. Ymmärsin kuihtuvani olemattomiin, jos jatkaisin tätä. Kaikki tiesivät, kukaan ei puhunut siitä ääneen. Kukaan ei puhunut siitä suoraan. Ei minulle. Ehkä he puhuivat toisilleen? Ajatus lisäsi pahaa oloani. En kaivannut apua. Kaikki olivat minua vastaan. Mitä minä olin tehnyt heille? En kyennyt ymmärtämään. Miksi kukaan ei sanonut minulle.

Shinya, minä rakastan sinua.

Kylpyhuoneen ovella kurkkuani ahdisti. Kädet kuristivat minua sisältäpäin, enkä halunnut hengittää. Kaksi sormea riitti. Pelkkää nestettä. Hailakan kermanväristä. Sairasta. Hämärästi ymmärsin, että minun oli saatava ruokaa alas nielustani. Olin jo kuihtunut. En saisi kuihtua enempää. En halunnut olla kaunis. Enkä laiha. Kaikki väittivät minun olevan. Pelkkiä sanoja. Laitoin sormet kurkkuuni uudestaan, mutta sisälläni ei ollut mitään, jonka olisin voinut oksentaa ulos. Käteni vapisivat, hengitin lyhyin ja pinnallisin vedoin.

Shinya, mikä sinun on?

En halunnut vastata. En vastannut. En saanut vastata.
Tunsin sileän turkin sormieni alla. Se helpotti oloani. Koiran pehmeä kieli lipoi kättäni ja levitti lämpöä sormenpäihini. Nousin lattialta. Jalkani tärisivät, minua huimasi. Yritin haparoiden ottaa tukea seinästä ja katsoin itseäni kylpyhuoneen tahrattomasta peilistä.
Ruumiini oli lopettanut kapinoinnin ruuanpuutetta vastaan jo viikkoja sitten. En laskenut päiviä. En tiennyt enää miksi tein tätä itselleni. Mieli oli sammuttanut nälän tunteen. Ihossani oli harmaa, kuollut vivahde. Hiukseni eivät enää kiiltäneet ja kynteni olivat lohkeilleet.
En ollut kaunis. En ollut laiha. Olin vain riutunut. Vähäinen raunio. Tuulen riipoma lehti, joka ei enää jaksanut taistella kylmyyttä vastaan vaan irtosi elämän puusta ja vaipui maahan, jossa lumi hautasi sen alleen. Hiljaiseen hautaansa, josta ei olisi enää polkua takaisin. Vain varjo entisestä Shinyasta heijastui peilistä. Miten olin joutunut tähän? Mikä minut oli ajanut itsetuhon kynnykselle, loppuni reunalle?
Käteni vapisivat edelleen. Yrityksistäni huolimatta en pystynyt pysäyttämään vapinaa, puristin käteni tiukasti nyrkkiin ja katselin kuinka loppukin väri pakeni kämmenselästä. Miyu nuuski pesuaineelta tuoksuvaa paitaani.

Olen pahoillani. Haluan pois.

Koira haukahti hiljaa vastaukseksi ja katsoi minua suurilla, viattomilla silmillään.
Ei. Tämä ei saisi jatkua näin. Pakottauduin pureskelemaan ja nielemään muodottoman aineksen. Minun oli syötävä. En saa oksentaa enää. En anna tämän jatkua näin. Miyun vuoksi. Ei kenenkään muun.

.Kauheaa työstämistä.

kaikkea mahdollista kenties tulevaa. katsotaan miten aikani riittää. tätäkin listaa nimittäin kirjoittelin terveystiedon tunnilla. filosofian tunneista ei sitten edes puhuta. seuraavaksi putkautan tuon "Kauneuden hinta", jos ja kunhan vain saan siitä beetaajan kommentit.

nuo jotka on aaltoviivojen sisällä, olisi tarkoitus olla jatkoa tai mennyttä tai jotenkin liittyen. vaikka tietenkin alunperin kaikkien piti olla oneshot.


Kuin kirsikkapuun kukat
~Epilogi~
mitä tapahtui Naon saavuttua Isshin oven taakse?
"Isshi, ole kiltti ja avaa ovi."

~Särkynyt persoona~
Isshin ajatukset tapahtuneesta, mikä johti eroon?
"Minä en ole minä. En ilman sinua."

Kauneuden hinta
~He jotka puhuvat toisilleen~
ystävien huolestuneita ajatuksia.
"Shinya? Oletko sinä täällä?" Ja minä löysin hänet. Todellakin löysin hänet.

"No kuka sitten?" -työstönimi-
Satoshin sotkuiset ihmissuhteet. Ja tunteet Ryoon.
"Hitto vie Ryo! Minulla on tunteita sinua kohtaan." Ryo seisoi keskellä lattiaa, teekupin sirpaleet käsissään ja tuijotti Satoshia tyrmistyneenä.

"Kain ja Izumin puistopäivä" -työstönimi-
lämmin kevätpäivä Huhtikuun puolessa välissä.
Katselin kun Kai laski purjeveneen pienoismallin lampeen ja tönäisi sen kevyesti liikkeelle. Hän kääntyi vilkaisemaan minua ja yritin hymyillä edellisistä ajatuksistani huolimatta.


hetimiten kunhan vain jaksan ja viitsin, kirjoitan äidinkielen teatterikommentin. kuolettavan tylsä tehtävä. kapinoin.

mutta ei siitä taida kuitenkaan olla mitään apua.

later taters~! ✖

Kuin kirsikkapuun kukat

Otsikko: Kuin kirsikkapuun kukat
Kirjoittaja: Iluy
Ikäraja: Ihan vapaasti vaan
Tyylilaji: Romantiikka
Paritus: Kagrra,: Nao x Isshi
Tekijänoikeudet: En omista henkilöitä, ainoastaan teksti ja idea kuuluvat minulle
Alkusanat: Niin. Idea tuli. Jostakin. Alkuperäisen idean oli tarkoitus olla kaunis, joten en tiedä kuinka hyvin onnistuin. Pohdiskeleva minäkertoja on tekstin muotona, koska se rajaa kirjoittajan eli tässä tapauksessa itseni vapauksia niin vähän. Ajassa ja paikassa voi liikkua lähes esteettä, pystyn välittämään tunteet ja ajatukset lukijoille helpoiten, kuitenkin tämä on omasta mielestäni vaikein näkökulma myös toiselta suunnalta katsottuna. Voitte päättää asiasta itse.

Ihmettelin aina.

Kirjoitit sanojasi, kauniita kirjaimiasi aina se sama kirja kätesi tukena, paperin alla. Koskaan en kysynyt miksi. En ehkä halunnut tietää tai sitten en koskaan välittänyt kysyä. Oikeastaan en vain ikinä ollut kiinnittänyt huomiota.
Kirjan kansi oli punainen, siinä ei ollut selkeää kuvaa tai minkäänlaista kirjoitusta. Et ikinä avannut kirjaa, mutta yhä epäilen, ettei siinä olisi ollut sanaakaan, jonka olisit voinut lukea silloin.
Nyt kun tuo kirja lojui yhä avaamattomana pöydälläni, istuin puisella jakkaralla sen vieressä ja sivelin kantta hellävaroin. Pelkäsin avata sitä. Pelkäsin sanoja jotka olit jättänyt minulle. Sanojen välittämää pettymystä, kenties vihaa ja katkeraa surua. Kaipausta. Tai pahemmassa tapauksessa et olisi kirjoittanut kirjaan mitään, ennen kuin toit sen ovelleni ja kyynelien joukossa sanoit sisimpääni kaivertavia sanoja.

En voi sille mitään, jos et rakasta minua enää. Nao, hyvästi.

Olit poissa ja minä seisoin eteisen lattialla, ulko-oven suussa antamasi kirja käsissäni. Siitä oli jo kaksi päivää. Olimme harpanneet valtavan askeleen eteenpäin. Tai oikeastaan olimme palanneet useita pieniä askelia taaksepäin.
Sysäsin kirjan pöydän reunalle ja nousin seisomaan. En osannut surra. Sisälläni oli vain tyhjää. Olin ontto ulkokuori, jonka lämmin ja hehkuva sisin oli kadonnut mukanasi. Päivä päivältä ymmärsin paremmin, kuinka sinä olit minun sisimpäni. Päivä päivältä ymmärsin kuinka paljon oikeasti rakastinkaan sinua, Isshi.
Minulla oli halu rakastaa sinua, vaikka en tarvinnut rakkauttasi. Minulla oli tarve olla kanssasi, vaikka en rakastanut sinua. Vai rakastinko?
Harmaa taivas tuijotti minua ikkunasta, tunsin maailmani pysähtyvän ajatuksiini. Viileä syystuuli ja vuoden ensimmäinen halla kiduttivat maata. Isshi, olet väärässä. Minä rakastan sinua. Edelleen. Minä tarvitsen sinua. Minä kaipasin nyt jo hymyäsi ja sanoja, joita kuiskailit minulle kävelyillämme puutarhoissa.

Nao, katso tuota kirsikkapuuta. Tuo on se puu, josta kirjoitin laulun. Omistan sen sinulle ja kuiskaan niitä sanoja hellästi korvaasi. Kuiskaan niitä, kunnes tuo kirsikkapuu on lakastunut. Mutta silti me, eikä se mitä meillä on, ei lakastu koskaan. Tämä on lupaus.

Ja sinulla oli tapana hymyillä sitä hymyäsi. Rakkaus oli kaunis asia. Opetit tämän minulle. Se heijastui edessämme täydessä loistossaan olevaan kirsikkapuun kukintaan. Saatoin yhä nähdä sinut edessäni, seisomassa sinisessä yukatassa, vaalean kukkaloiston alapuolella, hymyillen.
Todellisuuden harmaa taivas painosti minua ja sisimpäni kouristeli tyhjyydessään. Kaipaus, suru ja katumus iskivät kaikki yhdellä kertaa, yhdistyivät peloksi ja synnyttivät eksyneisyyden tunteen. Olin yksin. Et ollut vierelläni. Et ollut kuiskaamassa säveliä korviini. Et piirtänyt sormellasi sanoja ihooni. Olin vain minä. Eksyneenä.
Lyhyin askelin lähestyin pöytää ja jännittyneenä tartuin tärisevin käsin kirjaan. Kansi oli sileä. Punainen kangas kiilsi enää hailakasti, kulmat olivat kuluneet rikki ja nidos alkoi vähitellen esittää vastalausettaan sivujen määrän puolesta.
Avasin kannen ja kirjasta ilmaan leijaili sinun tuoksusi. Ensimmäinen sivu oli tyhjä. Kellastuneen paperin alta kuulsi teksti. Kääntäessäni sivua lattialle tippui kirjan välissä ollut paperivalokuva.

Me seisoimme yukatat yllämme suuren kirsikkapuun alla. Minun omani oli tummanharmaa ja sinun laivastonsininen. Ja me suutelimme.

Katselin kuvaa. Nähdessäni sen sisälläni pyörivä myrsky rauhoittui onton kuoren tyhjyyteen. Valokuvan takana oli yksi sana. Yksi merkki. Rakkaus.
Laskin kuvan hellävaroen pöydälle ja otin kirjan käteeni lukeakseni kirjoittamasi viestin. Käsialasi oli sievää ja kaunista lukea.

Nao,

teit minut onnellisemmaksi kuin kukaan on koskaan tehnyt. Olen kiitollinen sinulle, sekä elämäni velkaa. Rakastan sinua. Tarkoitan sitä todella,

Isshi.

Hän todellakin oli väärässä. Rakastin häntä. Hän rakasti minua. Viimeistään nyt tiesin sen. Olin sokea. En enää estänyt kyyneleiden purkautumista. Puristin hauraita sivuja sormieni välissä. Halusin sisimpäni takaisin.
Kiiruhdin hakemaan takkiani ja juoksin ulko-ovesta koleaan syysilmaan. Samasta ovesta, jonka suussa tarinamme ensimmäinen luku oli muutamaa päivää aiemmin päättynyt kyyneliisi. Ennen lähtöäni kirjoitin vastauksen viestiisi.

Minä olen sinun. Täysin kokonaan. Isshi rakkaani, en voi elää ilman sinua.

Nao.

KRÖH.

olen kipeä.

< < < (;`__´;) > > >


hui kamala. on tosiaan mennyt jo yli kuukausi siitä kun viimeeksi sain jotakin aikaan ja kirjoittelin sontaa elämästäni. ei ole oikein ollut aikaa. mutta kuukauden aikana on tapahtunut ainakin seuraavaa:

kolme kertaa japanin tunnit. Hai, watashi wa Nihongo o benkyoo shimasu. kun tiistaina joskus harvoin silloin tällöin tunnit on niin olen kotona illalla puoli kymmenen maissa ja siis erittäin väsynyt kun olen herännyt 5:30 ja siitä kouluun ja siitä opistolle opiskelemaan hieman lisää.

5. helmikuuta oli kultaisen kiharapää Kagrra,:n basisti Nao-herran syntymäpäivät. <3>(・ω・)

sitten oli penkkarit. en koskaan unohda tuota mieltä järkyttävää päivää. o(TT___TT)o abit oli oikeasti ilkeitä.

sitten Kyon ja Kaorun synttärit. 32 ja 34 vuotta tuli täyteen. KÄVYT <3. SÖPÖT <3. tulkaa Suomeen jooko jooko jooko~~ ??
tuon lauantaipäivän loistetta vain himmensi se, että rakas äitini eväsi minulta pääsyn Traconiin. Tampere on niiiiiin kaukana. >(`o´)< style="font-style: italic;">sakea, muistathan ? <(｀^´)>エッヘン

later taters~! ✖