Kauneuden hinta

Otsikko: Kauneuden hinta
Kirjoittaja: Iluy
Ikäraja: K-15. Riippuu yksilöstä
Tyylilaji: En ole oikeastaan varma itsekään. Aihe ei ole kaunis
Päähenkilö: Shinya
Tekijänoikeudet: En omista päähenkilöä, saati hänen lemmikkiään. Ainoastaan teksti ja idea kuuluvat minulle
Alkusanat: Tälläisen tarinan syntymiseen on tällä kertaa hyvin monta syytä. Monta hyvin henkilökohtaistakin. Tämä on minulle niitä harvoja tapoja päästä purkamaan synkimpiä ajatuksiani ja mietteitä, joita mustaksi aukoksi muuntautuneessa mielessäni liikkuu. Koettakaa ymmärtää. Tekstin kirjoittaja ja päähenkilö ovat erikseen, eivätkä tässä tapauksessa liity toisiinsa, siltä varalta vain että mielikuvitus alkaa laukkaamaan liikaa.
Haluan sanoa että näen tämänkaltaisesta vaikeasta aiheesta kirjoittamisen haasteena. En juuri muuna.

Olet kaunis.
Olet laiha.

En enää kestänyt kuulla noita sanoja. En enää yhtäkään kertaa. Jokaisella kerralla paha olo hiipi ylöspäin. En halunnut kuulla olevani kaunis. En halunnut kuulla olevani laiha.

Shinya, mikä sinun on?

Lisää sanoja. Antaisivat minun jo olla. Satutti entistä enemmän kuulla itseni vastaavan, vielä hymyillen.

Kaikki on hyvin.

Valehtelija. Sekin minä olin. Ymmärsin kuihtuvani olemattomiin, jos jatkaisin tätä. Kaikki tiesivät, kukaan ei puhunut siitä ääneen. Kukaan ei puhunut siitä suoraan. Ei minulle. Ehkä he puhuivat toisilleen? Ajatus lisäsi pahaa oloani. En kaivannut apua. Kaikki olivat minua vastaan. Mitä minä olin tehnyt heille? En kyennyt ymmärtämään. Miksi kukaan ei sanonut minulle.

Shinya, minä rakastan sinua.

Kylpyhuoneen ovella kurkkuani ahdisti. Kädet kuristivat minua sisältäpäin, enkä halunnut hengittää. Kaksi sormea riitti. Pelkkää nestettä. Hailakan kermanväristä. Sairasta. Hämärästi ymmärsin, että minun oli saatava ruokaa alas nielustani. Olin jo kuihtunut. En saisi kuihtua enempää. En halunnut olla kaunis. Enkä laiha. Kaikki väittivät minun olevan. Pelkkiä sanoja. Laitoin sormet kurkkuuni uudestaan, mutta sisälläni ei ollut mitään, jonka olisin voinut oksentaa ulos. Käteni vapisivat, hengitin lyhyin ja pinnallisin vedoin.

Shinya, mikä sinun on?

En halunnut vastata. En vastannut. En saanut vastata.
Tunsin sileän turkin sormieni alla. Se helpotti oloani. Koiran pehmeä kieli lipoi kättäni ja levitti lämpöä sormenpäihini. Nousin lattialta. Jalkani tärisivät, minua huimasi. Yritin haparoiden ottaa tukea seinästä ja katsoin itseäni kylpyhuoneen tahrattomasta peilistä.
Ruumiini oli lopettanut kapinoinnin ruuanpuutetta vastaan jo viikkoja sitten. En laskenut päiviä. En tiennyt enää miksi tein tätä itselleni. Mieli oli sammuttanut nälän tunteen. Ihossani oli harmaa, kuollut vivahde. Hiukseni eivät enää kiiltäneet ja kynteni olivat lohkeilleet.
En ollut kaunis. En ollut laiha. Olin vain riutunut. Vähäinen raunio. Tuulen riipoma lehti, joka ei enää jaksanut taistella kylmyyttä vastaan vaan irtosi elämän puusta ja vaipui maahan, jossa lumi hautasi sen alleen. Hiljaiseen hautaansa, josta ei olisi enää polkua takaisin. Vain varjo entisestä Shinyasta heijastui peilistä. Miten olin joutunut tähän? Mikä minut oli ajanut itsetuhon kynnykselle, loppuni reunalle?
Käteni vapisivat edelleen. Yrityksistäni huolimatta en pystynyt pysäyttämään vapinaa, puristin käteni tiukasti nyrkkiin ja katselin kuinka loppukin väri pakeni kämmenselästä. Miyu nuuski pesuaineelta tuoksuvaa paitaani.

Olen pahoillani. Haluan pois.

Koira haukahti hiljaa vastaukseksi ja katsoi minua suurilla, viattomilla silmillään.
Ei. Tämä ei saisi jatkua näin. Pakottauduin pureskelemaan ja nielemään muodottoman aineksen. Minun oli syötävä. En saa oksentaa enää. En anna tämän jatkua näin. Miyun vuoksi. Ei kenenkään muun.